Viikonloppuvapaa?

Teksti: Milla

Kuvat: Milla

Keskiviikko. Pikkulauantai. Nuorempana hyvä syy lähteä baariin, sikälimikäli siihen nyt koskaan mitään syytä tarvittiin. Nykyään se on päivä, jolloin viikonloppuna tilatut nettiostokset on yleensä noudettavissa postista. Ilahduttava päivä siis edelleen.

Keskiviikko on siitäkin mukava päivä että viikonloppu tuntuu huomattavasti lähemmältä kuin eilen tiistaina. Luulisi, että puolitoista vuotta kotona oloa olisi vähentänyt viikonlopun hohtoa. Joka päivä pitäisi olla mahdollisuus napata lapsi kainaloon ja tehdä jotain hauskaa. Pitäisi, mutta niin ei tapahdu. Suoritan maanantaista perjantaihin päivät 8kk ikäisen tehotytön säännöllisestä kaoottiseen seilaavan rytmin mukaan. Välillä repäistään ja käydään kaupassa! Ehkä jopa kirpputorilla tai Tokmannilla hypistelemässä tavaroita joita ei oikeasti tarvitse, mutta kun halvalla saisi.

Miten se on niin syvälle aivoihini iskostunut ajatus, että vain viikonloppuna voi tehdä jotain erikoista ja hauskaa? Arkipäivien suorittaminen autopilotilla lauantain kiilto silmissä ei enää tunnu oikealta tavalta elää elämää. Tuhlata elämää. Elinikään lasketaan myös paskat maanantait ja päivät jolloin ei tapahdu mitään. Niitä saa olla ja niitä tulee olemaan, kunhan ne muistaisi kokea eikä suorittaa.

Tämä on oma muistutukseni ja tavoitteeni tälle vuodelle. Pieniä asioita. Sen kolme kertaa nähdyn Huvila&Huussi-jakson katsomisen sijaan, voisin vaikka käyttää päiväuniajan lukemalla pitkään hyllyssä odottaneen kirjan. Valokuva-albumit ja vauvakirja kaipaavat täytettä. Vanhassa talossa riittää projekteja vielä pitkälle. Ajan kuluttamisen sijaan siitä voisi nauttia. Ajatella.