Autopilotti

Teksti: Katja

Kuvat: Katja

Ajatukset, jotka ovat joskus suojelleet, ovat nyt haitallisia ja hidastavat edistymistäsi. Ne on juurtuneet tosi tiukkaan. Opitut tavat, reaktiot sekä kehon tuntemukset ovat vähintäänkin yhtä tiukassa, eikä se ole ihmekään, onhan ne osa ihmisen puolustusmekanismia. Ne on joskus ollut keino selvitä päivästä seuraavaan, joten tottakai niitä toistaa. Ei välttämättä tahallisesti, mutta kuten sanoin, ne on vaan niin tiukassa. Kuinka voisi laskea ne suojamuurit, jotka pitävät näitä voimavaroja syöviä tapoja yllä? Hyvä kysymys, vaikka itse kysyinkin.

Äitini puki asian sanoiksi hyvin. Kun olet maksamassa kaupassa pankkikortilla jossa on myös luotto-ominaisuus, antaa maksupääte automaattisesti ensimmäiseksi vaihtoehdoksi "credit", josta sinulla on halutessasi mahdollisuus vaihtaa se kohtaan "debit". Näin tuntuu toimivan myös ihminen, ainakin ahdistunut kontrollifriikki, meikäläinen. Minulle annetaan automaattisesti ensimmäinen vaihtoehto vanhoista muistoista,  enkä vaihda sitä, tottumuksesta.

Kaikkeen lähtee aina sillä ajatuksella että asiat ei kuitenkaan mene hyvin, kuinkahan tästä selviää ja sitä heittää myös kaikki katastrofiajatuksetkin samaan soppaan. Ihmekös kotoa lähteminen tuntuukin välillä niin hankalalta, kun lähtöasetelma on tämä. Itse en edes välttämättä kerkeä ajatella kyseisiä asioita, kun keho alkaa muistaa kuinka reagoida kun ollaan poistumassa "turvavyöhykkeeltä", eli omalta tontilta. Minulle sopiikin hyvin lause pessimisti ei pety. Kun odotat kaikista pahinta, ei mikään pääse yllättämään. Kaikista naurettavintahan tässä on se, että olen perus positiivinen ihminen, enkä ajattele kaikesta aina pahinta. Paitsi silloin kun ärsykkeitä tai muutoksia on liikaa, kun rutiinejani rikotaan tai sekoitetaan, tai muuten vain en ole valmistautunut johonkin. Joko mainitsin että olen kontrollifriikki?? Ei varmaan ole käynyt vielä ilmi!

"I keep dragging around what's bringing me down

If I just let go, I'd be set free."

Minullakin 99% niistä kerroista kun poistun kotoa menee hyvin. Selviän yleensä pienellä tai hieman isommalla ahdistuksella joka tuntuu juuri sillä hetkellä aivan sietämättömältä. Kokonaisuudessaan ja jälkikäteen ajateltuna tilanteet ei koskaan ole niin pahoja, mitä olen päässäni niistä tehnyt. Silti ajattelu on aina samanlaista paniikkia kotoa lähtiessä, olipa hyviä kokemuksia kuinka paljon tahansa. Sitä menee eteenpäin autopilotilla, johon selvästikin pitäisi saada jonkinlainen päivitys tehtyä. 

Ihmisillä on turvakeinoja. Opittuja asioita, tavaroita, sanoja ja järjestyksiä, joilla ei ole oikeasti tilanteeseen nähden mitään merkitystä. Niiden keinojen purkaminen on vaikeaa, koska ne luovat jonkinlaista turvaa. Toisten täytyy pitää aina jotain tiettyä korua kaulassa, huulirasvaa taskussa, syödä ruoka tietyssä järjestyksessä, pukea vasen sukka ensin tai istua bussissa aina ikkunapaikalla. Minulla on esimerkiksi muutama vaate joita en enää pidä, koska pidin niitä kaikista huonoimpina kausina. Muutama paikka minne en enää mene, koska se muistuttaa pahimmista hetkistä. Osa vaatteista taas on saanut semmoisen roolin että se on ollut päälläni olotilasta huolimatta ja on näin ollen neutraali, eli "turvavaate". Löytyypä minulta myös turvaruokia, sekä monia muita asioita jotka yhdistän niihin hetkiin kun vointini on ollut parempi. Onko tässä mitään järkeä? Ei. Tiedostanko sen itse? Kyllä. 

Nämä keinot ja tavat ovat vain murto-osa siitä suojamuurista, jonka olen vuosien varrella rakentanut eteeni. Nyt se pitäisi saada purettua, yksi tiili kerrallaan.