Palasia arjesta- postaussarja: Henna

Teksti: Henna

Kuvat: Henna

Minun vuoroni jakaa viikon verran meidän perheen arjesta, tässäpä siis viime viikon reissukuulumiset Rukalta!

Tammikuussa 2018 kävimme isommalla porukalla minun perheeni ja sukuni kanssa viikon lomalla Levillä. Itse Rovaniemellä hetken asuneena veri vetää edelleen tiukasti pohjoiseen mutta mieheni, tuo vannoutunut etelän hetelmä joka ei ollut koskaan käynyt Lapissa, suhtautui reissuun varsin skeptisesti. Kuinka ollakaan pohjoisen taika, maisemat ja yleinen ilmapiiri tekivät lähtemättömän vaikutuksen tuohon kelkkailua rakastavaan jurokkiin.  Kun äitini ehdotti noin kuukausi sitten uutta reissua, emme epäröineet hetkeäkään. Suuntana oli tällä kertaa Ruka.

Lähdimme matkaan sunnuntaina iltapäivällä, edessä oli 476 piiiiitkää kilometriä. Menomatkan alkupätkä sujui suhteellisen kivuttomasti, Eevi nukkui pienen pätkän ja Viivikin viihtyi kivasti. Kun matkaa oli taitettu hieman yli puolet, alkoivat haasteet. Alkoi olla pimeää ja lunta tuli vaakatasossa. Eevillä alkoi olla huumori varsin vähissä ja oli aika kaivaa kaikki viihdykkeet viimeistä myöten esiin. Rakkaalle kuopuksellemme on rantaunut jokin ihme raivarivaihe ja ilo olikin ylimmillään kun typy päätti vetää herneet nenään, palkoineen päivineen. Pysähdyimme jollekkin pienelle paikkakunnalle huoltoasemalle ajatuksena syödä vähän huikopalaa ja jatkaa sitten melko joutuisasti matkaa. Todellisuudessa jouduin poistumaan kolmesti ulos tuuleen ja tuiskeeseen spagettina huutavan ja raivoavan taaperon kanssa... Onneksi ulkona sattui olemaan rekkoja joita sitten yhdessä ihmeteltiin. Siinä sivussa raivoaminenkin vähän laantui mutta lopulta jouduin turvautumaan äärimmäiseen hätäkeinoon; nappasin karkkihyllystä Muumi-tikkarin ja rukoilin sen vaimentavan ympäri huoltsikkaa raikuvan huudon. Hetken kuluttua tikkari auttoi sen verran, että saatiin syötyä suhteellisen rauhassa ja muillakin paikalla olleilla lakkasi ehkä korvat soimasta. Tiedättekö sen tilanteen kun tuntuu, että kantaisi sylissään dynamiittia lapsen sijaan? Minä ainakin tiedän.

Perillä meitä odotti ihana, tunnelmallinen hirsimökki. Äitini perheineen sekä meidän mummo olivat saapuneet paikalle muutama tunti ennen meitä. Ensimmäinen ilta menikin toipuessa menomatkan traumaattisista käänteistä sekä yhdessäolosta nauttien. Liekkö näillä meitä odottaneilla lasten lempi-ihmisillä ollut osuutta siihen, että raivarit loppuivat kuin seinään.

Maanantai meni oikeastaan palautuessa ajomatkasta ja ihastellessa maisemia. Illalla saimme extempore-idean lähteä uintireissulle Kuusamoon. Ilta oli siinä mielessä ikimuistoinen, että Viivi joka on aiemmin viihtynyt vain ja ainoastaan matalissa lasten altaissa, uskalsi nyt lähteä isoon altaaseen kellukkeet selässä! Typykkä oli niin reipas ja rohkea, ihanhan siinä meinasi pakahtua ylpeydestä. Se oli juuri yksi sellainen vanhemmuuden tähtihetki :)

Tiistaina jäin mummon ja lasten kanssa mökkiin muun porukan mentyä moottorikelkkailemaan. Saimme leikkiseuraksi Eevin mammaryhmästä yhden äitin ihanan pienen lokakuisen poikansa kanssa.

Keskiviikkona lähdimme koko köörillä Lammintuvalle katselemaan poroja ja huskyja. Pienen jahkailun jälkeen uskaltauduimme mieheni kanssa huskyajelulle ja voin kertoa, että oli koko rahan arvoista! Ajelun jälkeen pääsimme paijaamaan pieniä koiranpentuja. Hetki siinä mietittiin huomaisikohan kukaan jos yhden sujauttaisi takin sisään... Samalla reissulla Viivi pääsi poroajelulle ja sen jälkeen syöttämään sekä silittämään muita poroja. Kävimme paikan kahvilassa lämmittelemässä ja syömässä ehkä parhaat munkit ikinä! Illalla jatkettiin herkkulinjalla Rukan Colorado-nimisessä ravintolassa.

Torstaina lähdimme tutustumaan Rukan laskettelukeskuksen kylään. Kun pakolliset matkamuistot oli ostettu, pääsimme jälleen toteamaan että jos jotain Rukalla osataan tehdä niin munkkeja! Pitäjän Pirtin jättimunkit ja kahvit masusssa oli hyvä lähteä viettämään viimeistä iltaa takaisin mökille.

Perjantaina koitti kotiinlähdön hetki. Söimme yhdessä aamupalan ja sen jälkeen auton keula suunnattiin kotia kohti. Kotimatka sujui leppoisammissa merkeissä, onneksi. Päästiin ajamaan pitkä, melkein 300km pätkä yhtä soittoa ilman suurempia ongelmia! :)

Iso, iso peukku Rukalle koko meidän matkaseurueelta! Koko reissun oli hyvä sää, ei yhtään liian kylmä. Kaikki toimi mainiosti ja oli rauhallista kun olimme liikkeellä ennen hiihtolomasesonkia.

Jo viimeisenä iltana mietimme yhdessä seuraavaa reissua pohjoiseen. Heitäppä omat matkavinkkisi tuonne kommenttiosioon!

- Henna