Miksi et tue vertaistasi?

Teksti: Katja
Kuvat: Katja

Raskausaikana huomasin että äiti-maailma osaa olla julma. Niin julma, että välillä jopa pelotti aukaista suutaan omista toimintatavoistaan tai kysyä apua. Arvostelua, vähättelyä, tuomitsemista ja ihmettelyä. Minulla onneksi oli vertaistukena jo raskausajalta lähtien kasa naisia meidän yhdessä nettiryhmässä, jossa pystyi kyllä sanomaan omat asiansa ilman tuomitsemista. Kaikilla semmoista tukea ei ole. Toisilta äideiltä saa tottakai myös vertaistukea, tsemppaamista ja hyväksyntää mitä kukaan muu ei voi antaa, mutta nyt aion keskittyä tähän negatiiviseen puoleen.

Minä olen saanut olla äiti kohta kolme vuotta. Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut onnen lisäksi valtava määrä uusia asioita, opettelua, kysymyksiä, epäröintiä sekä epävarmuutta siitä, osaanko minä olla hyvä äiti ja tehdä kaiken oikein. Faktahan on, ettei moneen asiaan edes ole vain sitä yhtä ja ainoaa oikeata vaihtoehtoa, vaan valintoja jotka teet sen perusteella, mikä on teidän perheelle paras. Jo raskausaikana mielessä pyöri paljon kysymyksiä, niin synnytyksestä kuin raskaudestakin ja Google olikin varmasti päivittäin käytössä. Olisipa kiva päästä lukemaan raskausajalta ja vauvan ensimmäisiltä viikoilta hakuhistoriaa, voin vain kuvitella mitä sieltä löytyis! Huomasin että arvostelut alkavat viimeistään siinä vaiheessa kun puhutaan synnyttämisestä ja jatkuvat aina hamaan tulevaisuuteen. Sektio vai alatiesynnytys, kesto- vai kertakäyttövaipat, sormiruokailu vai soseet, perhepeti vai pinnasänky ja näitähän löytyy. 

Itse synnytin lapseni sektiolla omasta tahdostani, omien pelkojeni vuoksi. Luin raskausaikana paaaljon keskusteluja aiheesta ja törmäsinkin moniin keskusteluihin joissa sektio lytätään aivan täysin, eikä sitä mielletä edes synnytykseksi. "Ei sektio ole mikään synnytys! Vauva vain  nostetaan kohdusta ulos, etkä edes tunne kipua." Entäs ne jotka synnyttävät terveydellisistä syistä sektiolla, koska muuta vaihtoehtoa ei ole? Sanoisitko näin myös heille? Pitäisikö minunkin sitten sanoa ettei lapsellani ole syntymäpäivä, vaan kohdusta pois nostamisen päivä? Hieman kärjistetysti sanottu,  mutta ymmärrätte varmaan pointin. Enkä ymmärrä kuinka se kipu liittyy tähän? Ei se ole mikään hyvän synnytyksen tai äitiyden mittari kuinka paljon koet kipua. Molemmissa synnytystavoissa on varmasti kipua, hieman vain eri vaiheissa. 

Toisinaan olen kokenut jollain tavalla jopa häpeää kertoessani synnytystavastani. Kaikki eivät voi ymmärtää mitä synnytyspelko pahimmillaan voi olla ja sanovat vaan että kaikkia se pelottaa, ohi se menee! Mutta miksi siitä pitäisi kokea häpeää jos olen synnyttänyt sektiolla? Onhan jokaisella nyt oikeus päättää oma synnytystapansa! Suomessa sektio ei  ehkä ole kovinkaan yleinen synnytystapa. Niiden määrä kokonaisuudessaan vuosittain on kaikista synnyttäjistä noin 15-17%, sisältäen suunnitellut ja suunnittelemattomat sektiot. Sitten taas esimerkiksi Italiassa sektiolla synnyttäneitä oli vuonna 2004 jopa 37% kaikista synnyttäjistä (lähde: Wikipedia) ja uskoisin että luku on nykyään vieläkin korkeampi.

Toiset taas tuntuvat pitävän äitiyden mittapuuna sitä, imetätkö vai annatko vauvalle korviketta. Tämän asian suhteen olen törmännyt niin käsittämättömiin kommentteihin että huhhuh! Jotkut syyttävät äitiä itsekkääksi, sanovat kuinka ilman imetystä äidin ja vauvan välinen side jää kokonaan syntymättä eikä vauva tutustu äitiinsä, kuinka äiti on vain laiska, tai ei halua että vauva pilaa tissit ja mitähän vielä. Jokainen saa itse päättää imettääkö vai ei, piste. Moni korvikkeen antajakin perustelee heti että miksi antaa korviketta, eikä imetä. Eihän imettävienkään tarvitse perustella heidän valintaansa, joten miksi korvikkeen antajien täytyy? Kaikilla imetys ei onnistu, toiset eivät koe sitä omaksi jutukseen ja toisia koko asia ahdistaa liikaa. On pääasia että vauva saa ravintonsa, tulipa se sitten rinnasta tai pullosta korvikkeena, sillä ei ole mitään väliä.

Koitan siis sanoa sitä, että älkää arvostelko toisianne jos joku toinen tekee asiat eritavalla kuin sinä, tapoja kun on monia. Tietysti on ne selvät asiat joita kukaan ei tee. Et anna viikon ikäiselle vauvalle kahvia, tai jätä häntä yksin kotiin kauppareissun ajaksi. Nämä ovat niitä asioita jotka jokainen tietää, omalla maalaisjärjellään. Me äidit voimme olla toisillemme joko äärimmäisen iso voimavara ja tuki, tai niitä jotka saa toisen kyseenalaistamaan ja epäröimään omia valintojaan ja äitiyttään. Ollaan mielummin se voimavara ja näytetään sillä meidän lapsille esimerkkiä, siitä on kaikille hyötyä.