Let your past make you better, not bitter

Teksti: Katja
Kuvat: Katja

Katkeruus, tuo sananakin niin inhottavan kuuloinen hirviö ja monen elämään negatiivisesti vaikuttava voimakas tunne, josta ei pääse eroon noin vain. Katkeruuden taustalta voi löytyä moniakin syitä, vihaa, surua, hylätyksi jäämisen tunnetta tai kateellisuutta. Myös se ettei ole itse voinut vaikuttaa tiettyihin asioihin elämässään, tai asiat eivät ole menneet suunnitelmien mukaan, aiheuttaa katkeruutta. Edellä mainittujen syiden perusteella, minulla olisi kyllä kaikki ainekset kasassa olla katkera  muille ihmisille, mutta olenko? Rehellisesti? En.

Luulisin että syynä on se, että olen itsekin saanu elää aika huoletonta ja vapaata elämää tiettyyn pisteeseen saakka. Ei tarvinnut miettiä ruokailuja, vatsakipua, vessaan pääsyä, tarpeeksi pitkiä yöunia tai mitään muutakaan mikä elämääni tällä hetkellä rajoittaa. Sitä pystyi lähtemään extempore junalla reissuun, äkkilähdöllä Tallinnaan, syödä missä vaan mitä vaan, tai valvoa monta päivää putkeen, jonka seurauksena oli vain paha univelka. Sitä minulla on ikävä, mutta en silti ole katkera. Toinen syy on varmasti myös se, että uskon siihen ettei elämäni tule olemaan näin hankalaa enää vuosikausia, koska eihän se ole aina ollut. Olen kuitenkin vatsaoireidenkin kanssa elänyt suhteellisen normaalia elämää. Kävin töissä, näin kavereita vapaa-ajalla, käytiin baareissa sekä kävin myös ulkomailla. Kun näihin vatsaoireisiin yhdistettiin pitkittynyt ahdistuneisuushäiriö oli liiallinen kuormitus taattu ja sietokyky ylittyi, mikä johti nykyiseen tilanteeseen.

En myöskään näe mitään syytä olla katkera muille. Ketä se hyödyttää jos olen vihainen ympärilläni oleville ihmisille siitä että he pystyvät elämään normaalia elämää? Sillä saisin vain heidänkin olon surkeammaksi, sekä tuntemaan syyllisyyttä minun vuokseni asioista. En halua olla kenellekkään ylimääräinen taakka, edes henkisesti. Olen vain iloinen siitä, että muut pystyvät olemaan ja menemään, sekä nauttimaan elämästään! Tottakai voin sanoa että välillä, näin nätisti sanottuna ärsyttää, ärsyttää niin pirusti kun jonnekkin en pääse muiden mukana, mutta se nyt on täysin ymmärrettävää. Samalla tavalla kuin normaalisti ihmisiä ärsyttäisi se jos satut vaikka tulemaan kipeäksi ennen tärkeitä juhlia tai innolla odottamiasi kesän festareita. Sillä tavalla minua ärsyttää.

Voin myöntää että tämän kaiken alussa havaitsin itsessäni pieniä katkeruuden tunteita tietyissä tilanteissa, mutta olen aina ajatellut ettei ne tunteet vie minua elämässäni mihinkään, päinvastoin. Pääsen itsekin vielä kokemaan uudestaan niitä asioita joita muutkin tekee, joten odotan mielummin niitä hetkiä positiivisella mielellä, ilman että mukanani kulkisi vielä yksi mörkö muiden lisäksi, katkeruus.