Joulukalenteri, luukku 13: Enkö olekaan jouluihminen?

Teksti: Ida

Kuvat: Ida

Olen lapsesta asti rakastanut joulua. Tarkemmin sanottuna jouluaaton jännitystä, lahjoja, yhdessä oloa, joulukuusta ja jouluvaloja. Olen ollut malttamaton lahjojen avaamisen suhteen, puolillepäivin maltan juuri ja juuri odottaa. Mutta nyt yhtäkkiä joku tuntuu muuttuneen.

Viime viikot olen ihmetellyt joulufiiliksen puuttumista. Olen ymmärtänyt vihdoin, että näin on ollut jo muutaman joulun. Joululahjat jää viime tippaan ja viikko toisen jälkeen pohdin miten jouluaattoon on vielä viikkoja aikaa, kunnes joulukuu koittaa. Ensin tulee se hartaasti odotettu joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamispäivä. Koittaa ensimmäinen adventti, toinen ja kolmas. Mutta mikään muu ei oikeastaan muutu, vaikka onkin se maaginen joulukuu. Minut on jälleen päästy yllättämään! Jouluaatto on yhäkin ihana päivä, mutta elän sitä enemmän oman lapsen riemun kautta. Omat lahjat eivät enää jännitä. Olen kertonut läheisilleni, etten oikeastaan tarvitse yhtään lahjaa. Toivon enemmän, että lapseni saavat minunkin puolestani tarpeellisia ja kivoja asioita. Kuuluuko tämä vanhemmuuteen vai mistä johtuu, ettei joulu tunnu enää samalta?

Päivät ja viikot rullaavat ihan samaan tapaan kuin aina ennenkin. Arki on niin työntäyteistä, etten minä ehdi fiilistellä joulua. Lahjojen ostamiset, joulukorttien lähettäminen ja muut jouluvalmistelut lisätään sille loputtoman pitkälle tekemättömien asioiden listalle muiden asioiden joukkoon. Tuntuu, että olen ihan tasan ainut ihminen joka ei jaksa tehdä jouluasetelmia tai hömpöttää muuten vaan joulun ihanaa tunnelmaa. Olisiko arjen kiireessä selitys kadotetulle joulufiilikselle vai enkö minä tosiaan ole enää jouluihminen?

Pusuja,

Ida