Suomalainen small talk

Teksti ja kuvat: Ida

"Mitä kuuluu", on kysymys johon on niin helppo vasta "kiitos, ihan hyvää". Niin minäkin useimmiten teen, koska a) en jaksa alkaa selittämään miten minulla oikeasti menee ja/tai b) kysyjä ei varmaankaan edes olisi valmis kuulemaan tilitystä tästä kaikesta hullunmyllystä, jonka kotimme seinät sisällään pitävät. Onko tämä nyt sitten sitä suomalaisten small talkia, jota muka vain amerikkalaiset harrastavat? Väitän, että tästä on tullut myös meille suomalaisille uusi tapa.

Lapsillani pyyhkii hyvin, he saavat joka päivä hyvää ja monipuolista kotiruokaa, ulkoilevat useamman kerran päivässä ja nukkuvat hyvin. Entäs sitten me vanhemmat? Voi, mistä oikein aloittaisin. Meillä on meneillään tosi kuluttava vaihe. Oma ulkonäkö muistuttaa tällä hetkellä vähemmän entistä minääni, kuin ehkä koskaan aiemmin. Useimpina päivinä päällä on sama imetystoppi yötä päivää, neljättä päivää putkeen. Päälleni olen kerännyt ne vaatteet, jotka mahtuvat päälle tällä hetkellä. Tukassa sentää on jotain uutta, upouusi donitsi, joka on taivaanlahja äitinutturalleni. 

Minä tehtävästä toiseen suorittava äiti, ulkoilen lasteni kanssa kolmesti päivässä, koska vauva nyt vaan nukkuu siten parhaiten. Ulkoilun välissä ruokin, pissatan ja halin esikoista. Syötän, vaihdan vaipat ja pusuttelen vauvaa. Ja sitten, joka kerta yllättävän pian, on taas aika lähteä ulos. Toisinaan vauva huutaa, joskus kolmevuotias huutaa ja parhaimpina kertoina molemmat huutavat. Onneksi vauva lopettaa huutamisen heti kun pääsemme ulos ja vaunut lähtevät liikkeelle, esikoinen välttämättä ei. Päiväunikävelyllä kävelen noin 5-6 kilometriä ja päälle vielä kahden muun ulkoilun askeleet ja aamuinen koiran lenkitys.

Illat hoidamme lapsien iltapuuhia valmistellen heitä nukkumaanmenoa varten. Mieheni nukuttaa esikoisen ja minä kuopuksen. Iltaisin vaihdamme viestejä eri huoneiden välillä. Joinakin iltoina viestittelemme kivoja aikuisten juttuja, mutta useimmiten viestit koskevat kakkasiko vauva päivän aikana, montako rintaa syötin vauvalle tai mitä syötäisiin iltapalaksi. Iltapalaa saamme sitten joskus kello 22-23 välillä kun illan askareet on ensin hoidettu. Puolisoni on nukkunut monet yöt esikoisen huoneen lattialla. Hän kokee helpommaksi jäädä sinne nukkumaan, kuin että heräisi sieltä keskellä yötä ja palaisi omaan sänkyyn. Meidän perheessä vanhemmuus on sitä, että tehdään asiat niin, että lasten on paras mahdollinen olla. Joskus sitä vaan miettii, onko tämäkään aina se kaikista järkevin tapa.

Nykyinen tilanne nyt vaan on se kuuluisa, joka lapsiperheen tuntema 'vaihe' ja menee kyllä ohi. Olen tyytyväinen tilanteeseen kun lapset ovat iloisia ja ennen kaikkea, nukkuvat hyvin. Minä kyllä jaksan pyörittää tätä rumbaa, kun tiedän päivien sujuvan esimerkiksi ilman taistelua nukkumaan menemisestä. Tätä vaihetta edeltäneessä vaiheessa olin kovin stressaantunut ja ahdistunut, kun joka päivä jännitin saanko lapset yhtäaikaisesti päiväunille.

Tässä vastaus kysymykseen, mitä meille ihan oikeasti kuuluu. Todennäköiset kuitenkin ensi kerran kysyttäessä vastaan, että ihan hyvää. Entä sitten onko tähän vaiheeseen näkyvissä helpotusta? Tällä hetkellä näyttää siltä, että päivä päivältä on helpompi hoitaa tätä showta. Samalla tiedän, että nurkan takana odottelee jo se uusi vaihe minulle naureskellen.

Terkuin,
Ida