Rakkautta, rakkautta, rakkautta.

Teksti: Roosa

Kuvat: Roosa

Jos sun on mahdollista niin etsi haluamastasi musiikintoistosovelluksesta laulu nimeltä Love & Loss, esittäjänä Mattia Cupelli.

Kyseinen laulu on sellainen joka saa jokaisen padon mussa aukeamaan. Jokaisen lukon takaa vapautuu ne kaikista kipeimmät hetket ja tunteet, mutta vastaavasti valloilleen pääsee myös jokainen hetki kun oon rakastanut niin lujaa ettei sanat oo riittäneet, kun oon leijunut pilvissä, kun kaikki on ollut täydellistä.

Tästä laulusta kumpusi myös mun viimeisin kirjoitus, sekä hieman postauksesta jonka jaoin hetki sitten facebookissa. Postauksen nimi oli "Minä näen," ja se herätti ihan valtavasti tunteita.

Postauksella haluttiin muistuttaa äitejä siitä, miten paljon he oikeasti tekevät, ja miten vähän muistavat sitä arvostaa, miten vähän mut muistavat sitä arvostaa.

Joten tämä kirjoutus on nyt oodi rakkaudelle.

Olit sitten äiti, isä, iso-äiti, vaari, sisko, veli, tytär tai poika.

Jokainen meistä rakastaa, ja se tulee aina yhdistämään meitä enemmän kuin mikään muu.

Tiedättekö te ne hetket kun suru ottaa vallan? Ne hetket kun istut yksin pimeässä kodissa miettimässä, miten suojelet rakkaimpiasi siltä kaikelta kamalalta mitä maailma pitää sisällään? Kun te mietitte miten kestätte kaikki ne vastoinkäymiset, jolta ette voi toista välttää, jolloin ette voin kun yrittää olla tukena?

Mä vihaan, mutta myös vaalin niitä hetkiä paljon.

Vaikka ne tuntuu niin syvällä sielussa, että tekis mieli huutaa se kaikki paha olo pois ja laittaa silmät kiinni, leikkiä ettei niitä kuvitelmia oikeasti ole olemassa.

Ne on silti hetkiä, jolloin rakkaus on puhtaimmillaan.

Hetkiä jolloin sä myönnät oman vajavaisuutesi.

Hetkiä kun sä rakastat.

Joka kerta, kun sä nostat kiukuttelevan taaperon pois keittiönpöydältä, ettei se loukkaisi itseään.

Joka kerta, kun sä keräät legot lattialta muiden jo nukkuessa, ettei kukaan loukkaisi jalkaansa niihin yöllä vessaan mennessään.

Ne on asioita, joita meidän lapset ja läheiset harvoin näkee muuna kuin arkena. Ne näkee väsymyksen ja ärstymyksen sun kasvoilla, toinen miettii että mikset koskaan anna lupaa, toinen ehkä että oletko sä aina noin kiukkuinen. Kolmas näkee onneksi sen, miten paljon sä rakastat.

Kun sä menetät hermosi kun lapsi jälleen juoksi vahingossa autotielle pallon perässä. Eihän se ymmärtänyt, miksi piti hermostua?

Koska sä pelkäät. Koska sä rakastat.

Ja nämä kaksi asiaa on lähempänä toisiaan, kun me varmaan koskaan kyetään ymmärtämään.

Suurin osa meistä on noussut lukemattomina öinä hetkeäkään miettimättä, tai kiukuttelematta kesken unien uudelleen ja uudelleen peittelemään, lohduttamaan, syöttämään, vaihtamaan lakanoita ja hakemaan vettä. Me ollaan herätty tarkistamaan, onko toinen varmasti päässyt turvallisesti kotiin. 

Suurin osa meistä on vain istunut hiljaa ja katsellut kun toinen nukkuu, kuunnellut hiljaista hengitystä ja miettinyt, mitä tekisi jos sen hengityksen menettäisi joku päivä. Ja ennen kuin on edes päässyt ajatuksen loppuun, sitä on kieltäytynyt miettimästä sen enempää.

Me ollaan mietitty riidan ja  itketyn yön jälkeen laitetaanko viestiä ja kysytään että onko kaikki hyvin? Pyydetäänkö anteeksi vai odotetaanko että se toinen pyytää anteeksi? Vaikka ollaan vihaisia, me ei voida olla miettimättä että eihän olla vihaisia viimeistä kertaa, eihän tuhlata viimeisiä hetkiä siihen ettei kerrota kuinka paljon rakastetaan ja arvostetaan, vaan siihen että vihoitellaan.

Rakkaus ei estä riitoja, mutta se auttaa meitä selvittämään niitä.

Rakkaus ei estä meitä menettämästä, mutta se auttaa meitä selviytymään.

Rakkaus ei estä meitä toisinaan mokaamasta, mutta se saa meidät yrittämään uudelleen.

Me käytetään paljon aikaa sellaisten asioiden näkemiseen, jotka nähtäisiin vaikka ei edes kunnolla keskityttäisi. Mutta kuinka usein me nähdään ne asiat, joiden voimalla se arki oikeasti loppupeleissä pyörii?

Kuinka usein kun sä näet ulkona raivoavalle lapselle lapasia pukevan äidin, joka ärähtää, näet takana rakkauden ja huolenpidon sen sijaan että näet hermostuneen äidin?

Kuinka usein näet riitelevän pariskunnan, mietit että eikö tätäkin tilannetta voisi hoitaa muualla, tai että mikä noitakin vaivaa, kun voisit sen sijaan nähdä kaiken sen rakkauden, huolen ja menettämisen pelon? Kun sä näet äidin kaupan hyllyjen välissä lukemassa etikettejä, se ei välttämättä olekaan kukkahattutätiyttä, se on rakkautta. Kun sä näet jonkun jakamassa omastaan niille joilla ei muuten olisi, se ei aina ole vain hyväntekeväisyyttä, se on rakkautta.

Ja kuinka usein ne tilanteet, joissa me nähdään kaikista eniten rakkautta, on niitä joita me vaalitaan loppuun asti hartaudella, vaikka oikeasti näitä rakkaudentäyteisiä hetkiä on elämä täynnä?

Jokainen näistä yllämainituista tunteista ja teoista on rakkautta.

Jokainen teko ja asia maailmassa ei ole rakkautta, mutta sitä on enemmän kun me uskotaankaan.

Rakkautta, joka ei aina vaadi tulla ääneen sanotuksi, vaan nähdyksi.

Sellaista rakkautta joka kaikuu kovemmin kuin yksikään toinen sanomatta jätetty asia.

xx Roosa