Näkymätön "sairaus"

Teksti: Katja

Kuvat: Katja

En ole koskaan saanut virallista diagnoosia vatsaoireistani. Jotkut lääkärit ovat maininneet IBS:n, eli ärtyvän suolen oireyhtymän, kun taas eräs psykiatrini oli sitä mieltä että kyseessä olisi somatisaatiohäiriö. Todellisuudessahan kyseessä on melko varmasti IBS, joka diagnosoidaan aina kun vatsaoireille ei tutkimuksista huolimatta löydy mitään fyysistä syytä. En vain jostain syystä ole saanut sitä vielä virallisesti diagnoosikseni.

Olen huomannut vuosien varella kuinka paljon tätäkin "sairautta" vähätellään, sen huomaa heti ensimmäisenä jo siitä ettei kyseessä ole oikeasti sairaus, vaan ominaisuus. Toisten vatsa vain reagoi toisia helpommin. Luin juuri eräänä päivänä yhden artikkelin jossa kerrottiin että toiminnallisista vatsavaivoista kärsivän elämänlaatu voi olla jopa huonompaa kun syöpäpotilaalla. Karultahan tuo kuulostaa, mutta toisilla oireet ovat todella invalidisoivia, eikä niitä saisi koskaan vähätellä, vaikka kyseessä ei olekaan mikään vakava sairaus. Tähän vähättelyyn olen törmännyt niin lääkärissä kuin lähipiirissänikin, ja onhan se täysin ymmärrettävää ettei kukaan ulkopuolinen voi ymmärtää kuinka paljon nämä oireet voivat vaikuttaa elämään. Eihän minustakaan näy ulospäin ollenkaan että kärsin pahoistakin oireista, paitsi silloin kun makaan kaksin kerroin lattialla, tai kun juoksen vessassa kymmenettä kertaa saman päivän aikana. 

Mielestäni olisi todella tärkeää että lääkärit osaisivat suhtautua myös toiminnallisista vatsavaivoista kärsivien oireisiin oikein. Jos tutkimuksissa ei löydy mitään poikkeavaa, niin ohjaisivat esimerkiksi ravitsemusterapeutille, eivätkä jättäisi tyhjän päälle vaan kärsimään oireiden kanssa. Ruokavaliolla kun voi olla iso rooli oireiden kuriin saamisessa, eikä ammattilaisen apu siinä tilanteessa ainakaan haitaksi ole. Omalle kohdalleni on vuosien varrella osunut todella ihania ja ymmärtäväisiä lääkäreitä, sekä tietysti niitä täysin vastakohtia. Esimerkkinä yksi lääkäri sanoi minulle heti kättelyssä että kyllähän sinussa on selvästi jotain vialla. Kuunteli, ymmärsi ja kirjoitti epikriisiin "oireet invalidisoineet potilaan täysin", ja juuri sellainen tilanteeni silloin olikin. Eräs toinen lääkärini taas totesi minulle erään tutkimuksen jälkeen että "mene töihin, siellä ne oireetkin helpottaa". Valitettavasti ei helpottanut. 

Vatsaoireetkin ovat vielä jollain lailla aika iso tabu, ja moni häpeääkin oireitaan todella paljon. Kuulun itsekin siihen kastiin ketkä näitä asioita nolostelee, mutta miksi? Miksi häpeän täysin luonnollista asiaa, ja teen itse elämästäni sillä tavoin vielä hankalampaa mitä se jo on? Miksi minun pitää hävetä jotain asiaa johon en voi itse vaikuttaa vaikka kuinka siitä ahdistuisin ja panikoisin? Niinpä.

Nämä asiat kun saisi iskostumaan omaankin päähän niin elämä olisi taas hieman helpompaa.