Kannustuspuhe sinulle tuleva vanhempi (tai sinulle, joka et tiedä mitä haluat)

Teksti: Karoliina Teerikorpi

Kuvat: Karoliina Teerikorpi

Minä en koskaan valinnut ajankohtaa, jolloin olisi hyvä ryhtyä vanhemmaksi. Raskaus tuli iloisena yllätyksenä ammattikorkeakoulun ensimmäisellä luokalla, silloisen poikaystävän kanssa, jonka kanssa suhdetta oli takana noin 1 kuukausi. Valitsin tietenkin vanhemmuuden siinä vaiheessa, kun päätin pitää lapsen. Nyt kun katson lapsettomia ystäviäni, jotka miettivät, että yrittääkö hankkia lapsia vai ei, ja jos niin milloin, mietin, että minä en koskaan joutunut tai päässyt pohtimaan samoja asioita. Tietenkin olen päättänyt nykyisen puolisoni kanssa ryhtyä yrittämään lisää lapsia mutta ainakin minun kohdallani, se vaikutti omaan haluuni saada lapsia, että minulla oli jo lapsi. Täysin puolueetonta kantaa en tietenkään asiasta voi antaa, koska en ole koskaan miettinyt, että milloin haluan mahdollisesti tulla vanhemmaksi. Kun tulin raskaaksi 22-vuotiaana, tiesin, että tämä juttu katsotaan loppuun asti. Olisin varmasti elänyt tyydyttävää elämää tähän asti ilman lapsiakin, mutta kohta kolmen lapsen äitinä on todettava, että minut äitiys tekee hyvin onnelliseksi.

Se, että haluaako ihminen yrittää hankkia lapsia, on jokaisen oma asia. Äitiys on minun mielestäni ihanaa mutta se ei ole kaikkien mielestä ajatuksena ihana, eikä sen tarvitse olla. Meitä on monenlaisia. On niitä, jotka haaveilevat lapsesta asti lapsista, on niitä, jotka tietävät etteivät koskaan halua lapsia ja niitä, jotka eivät todellakaan tiedä mitä haluavat. Sitten on kaikenlaista porukkaa kaikenlaisilla ajatuksilla siinä välissä. Ihmisen lapsettomuus, vanhemmuus ja lapsiluku on jokaisen oma asia. Elämä on oikeus elää juuri haluamallaan tavalla, vaikka elämällä on tietenkin ovela tapa heitellä yllätyksiä melkein jokaisen ihmisen eteen. Itsekin olen muutaman yllärin kokenut, niin positiivisessa, kuin negatiivisessakin mielessä.

Tämä teksti on kuitenkin pohjimmiltaan heille, jotka ovat tulossa vanhemmiksi, mutta heitä pelottaa mitä tuleman pitää. Tämä teksti on myös heille, jotka eivät tiedä haluavatko vanhemmiksi, koska siitä kuulee niin paljon asioita ikävään sävyyn. Tai heille, jotka eivät tiedä mitä tahtovat. Kokonainen sukupolvi on kuulemma peloissaan "Prisma-arjesta", eikä heitä houkuttele edes kokeilla. Suoraan sanottuna, jos minä seikkailisin nyt ympäri maailmaa vapaana kuin taivaan lintu, tapaisin mielenkiintoisia ihmisiä kaikkialla, sukeltelisin turkoosissa meressä, söisin harva se päivä hyvää mausteista katuruokaa ja juhlisin eksoottisissa allasbaareissa, ei minuakaan houkuttelisi pyyntö tulla Suomeen tekemään lapsia ja asioimaan markettiin etsimään tarjousjauhelihaa. Toivottavasti kuitenkin suurin osa ihmisistä ymmärtää sen, että tuo ei nyt ihan ole totta. Että lapseton elämä olisi automaattisesti upeaa ja elämä lasten kanssa harmaata ja ankeaa. Pelkkänä ajatuksenakin melko absurdia, että yksi elämänvalinta olisi avain onneen (tai toisin päin käännettynä avain onnettomaan elämään). Moni lapseton ja/tai sinkku, voinee allekirjoittaa sen, ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Moni vanhempi voi myös allekirjoittaa saman vetoomuksen. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, ei, vaikka olisit missä elämäntilanteessa.  

Pointtini, johon en ole vielä kunnolla päässyt (johtunee varmaan äitiyden haperoittamista aivoistani), on se, että vanhemmuudesta jostain syystä kuulee eniten niitä hankalia osia ja asioita. Se on tietenkin ihan luonnollista, sillä tämä pätee moneen muuhunkin asiaan. Negatiivinen palaute löytää aina perille, positiivinen vain harvoin. Toisen arvosteleminen on jostain syystä monille helpompaa, kuin kehuminen. Päivän pilaaminen on helpompaa kuin sen hyväksi muuttaminen. Negatiivisuus pitää meitä jopa huomaamatta tiukassa otteessaan, ja siitä otteesta on toisinaan vaikeaa livetä irti. Peruspositiivisena ihmisenä minäkin tiedän tämän. Kyllä minuakin ketuttaa, jopa päivittäin mutta kyse on vain huonoista hetkistä, ei huonosta elämästä. Minä kerron teille nyt muutaman kannustavan asian minun vanhemmuudestani. Tiedän, että näin ei ole kaikilla ja että vanhemmuus ei todellakaan ole aina helppoa, ei ole minullakaan, mutta tätä ei nyt missään nimessä pidä ottaa lesoiluna vaan siltä kantilta, että näinkin voi todellakin olla. 

- Minä olen 6-vuotisen vanhemmuuteni aikana saanut pääosin nukuttua hyvin ja jopa pitkään. Minun lapseni ovat myös aina menneet lähes mukisematta päiväunille. Minun 1,5-vuotias tyttöni suorastaan juoksee sänkynsä luokse, kun häntä alkaa väsyttää. Sitten hänet nostetaan sinne ja hän nukahtaa. 

- Minä olen lähestulkoon aina halutessani saanut juoda kahvini kuumana ja syödä ruokani lämpimänä. Olen myös pystynyt syömään ja juomaan silloin, kun olen halunnut.

- Lapseni touhuavat paljon myös itsekseen, jolloin minäkin saan tehtyä kotihommia ja jotain omia asioita päivän mittaan. Touhuan mielelläni lasteni kanssa ja teen sitä päivittäin, mutta esimerkiksi leikkimään olen huono. Minä kompensoin tätä puutettani muilla asioilla; minä leivon lasteni kanssa, tanssin lasteni kanssa, luen lapsilleni, menen heidän kanssaan retkille ja keksin kaikkea muuta mukavaa, vaikken osaakaan heiluttaa pieniä nukkeja luontevasti ja puhua heille vuorosanoja. 

- Olen päässyt todella vähällä, mitä tulee lasten sairasteluihin tai mihinkään terveydellisiin ongelmiin. Olen tästä todella kiitollinen, sillä tämä on yksi sellainen asia, joka osuu kohdalle tai ei osu, tähän ei voi millään vaikuttaa. 

- Minä olen matkustellut paljon myös vanhempana ollessani, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Minulla on aina ollut joko opiskelijan tulot tai pienehkö/tavallinen toimistotyöntekijän palkka mutta rahoista on säästämällä riittänyt. 

- Minä syön hyvin vähän sitä kuuluisaa Suomalaisten perheiden muka-kansallisruokaa eli tarjousjauhelihaa, vaikka olemmekin ruokakaupassa tarkan markan tyyppejä mieheni kanssa. Jauheliha on kuitenkin hyvää bolognesessa, en kiistä. Me nautimme ruuasta ja ulkonasyömisestä, josta päästään seuraavaan kohtaan.

- Minä olen jo vuosia voinut mennä lasteni kanssa ravintolaan niin, että kaikki saavat syödä ruokansa melko rauhassa. Meidän perhe, sekä ne muut asiakkaat. Kun 6-vuotias poikani oli pieni, hänellä oli hieman hankaluuksia istua paikoillaan, mutta sekin muuttui noin 3-vuotiaana. 1,5-vuotias tyttöni on ravintoloiden unelma-asiakas. Hän taputtaa, hymyilee, maiskuttelee, pitää mmmm-ääniä ja istuu penkissään, niin kauan kun ruokaa vain kiikutetaan nenän eteen. 

- Minä saan halutessani aikaa kavereideni kanssa myös ilman lapsiani. Tämän mahdollistaa ihana puolisoni ja tukiverkostoni. 

- Minä olen opiskellut ammattikorkeakoulututkinnon ja hankkinut hyvän työpaikan äitinä ollessani. Aion opiskella myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, kunhan lapset vähän kasvavat ja palaan työelämään ja saan hieman lisää työkokemusta alaltani. 

- Minä todella nautin elämästäni ja olen aidosti hirvittävän onnellinen. Tälläkin hetkellä selkääni särkee ja minua supistaa, sillä olen viimeisilläni raskaana, mutta silti. Onnellisuus on jotain paljon suurempaa, kuin hetkellinen epämukavuus. 

Vanhemmaksi haluavia tai ensimmäistä lastaan odottavia pelotellaan aivan valtavasti muiden toimesta. "Odotas vaan kun..." tai "No nyt voi vaikuttaa helpolta mutta sitten kun.." tai "Kyllä se vielä muuttuu hankalaksi", ovat valitettavasti ihan oikeita lauseiden alkuja, joita ihmiset joutuvat kuulemaan vanhemmuudesta puhuttaessa. Aina manataan, että sitten ei saa nukkua ja sitten ei saa syödä ja sitten ei ole seksiä eikä omaa aikaa kun vanhemmaksi tulee. Näitä manauksia ei kannata kuunnella liian tosissaan, sillä joillain on unta väsyneenä, ruokaa nälkäisenä ja läheisyyttä halutessaan, jopa melkein samaan malliin kuin ennenkin. Ehkei ihan vastasyntyneen kanssa mutta aiemmin kuin 18 vuoden kuluttua. Että seuraavan kerran, kun meinaat varoittaa jotakuta siitä, ettei kahvia saa enää juoda kuumana tai silmiään ummistaa kun vanhemmaksi tulee, älä tee niin. Et ole ennustaja, eivätkä kaikki ihmiset ole samanlaisia. Ei lapset, eikä aikuiset. Elämässä on sellainen juttu, että sitä pitää vain elää eteenpäin, jotta näkee kuinka käy. Se, että käy hyvin, on myös vaihtoehtona tässä jännittävässä lotossa.

<3:lla Karoliina