Mul on monta hyvää syytä olla onnellinen, en vain saa paloja paikoilleen

Teksti: Katja

Otsikko on pätkä Anssi Kelan uudesta biisistä, ja voin sanoa että kolahti ja kovaa. Minä keskityn elämässäni aivan liikaa negatiivisiin asioihin, koska huomioni kiinnittyy niihin paljon helpommin kun hyviin asioihin. Murehdin asioita paljon etukäteen, ja olen kova "mitä jos"- ajattelija. Mietin siis monista asioista aivan järjettömiäkin skenaarioita, ihan vaan koska haluan olla valmistautunut kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Samaan kategoriaan menee myös jatkuvat katastrofiajatukseni. Nämäkin ajattelutavat on täysin normaaleja ahdistuneelle ihmiselle, ja niistäkin koitan oppia pikkuhiljaa eroon.  Ei ole siis ihmekään miksi välillä tuntuu että negatiiviset ajatukset täyttävät mielen. Kun asiat on hyvin niin elämä vain rullaa eteenpäin. Silloin siihen ei tule edes kiinnitettyä huomiota, ja vasta jälkikäteen huomaa kuinka hyvin asiat taas olikaan. Toisinaan pysähdyn ja  mietin mitä kaikkea hyvää elämässäni onkaan, vaikka elämä onkin nyt todella rajoittunutta. Sitä on vaan niin syvällä tässä ahdistuksessa ettei välillä näe edes ympärilleen. 

Kuva: Mikko Kauppinen

Kurkataanpas vähän ahdistuskuplani ulkopuolelle, niihin hyviin asioihin.
Meillä on juuri valmistunut laajennus ja se on parasta ikinä! Asuintilat melkein tuplaantuivat, asuntoomme saatiin sauna, uusi kylpyhuone, ruokailutila sekä lapselle oma huone. Sisustaminen on vielä hieman vaiheessa, mutta se on minulle onneksi mieleistä puuhaa. Minulla on maailman paras poika, joka saa hymyn huulilleni päivittäin. On ihanaa kun toiselle maailma on vielä täysin uusi, ja ihmeteltävää riittää pienimmistäkin asioista. Yhtenä päivänä hän kysyi minulta "äiti, mitä etanat syövät?" Sai tämäkin äiti vähän miettiä että mitähän ne oikein syövätkään. Aviomies, joka on kulkenut kanssani tämän kivikkoisen matkan, ja on silti näiden kaikkien vuosien jälkeen vierelläni. Sanomattakin selvää ettei aina ole kovin helppoa ollut ahdistukseni vuoksi, mutta me ollaan edelleen hyvä tiimi. Perheeni, he yrittävät ymmärtää tilanteeni parhaansa mukaan, eivät tuomitse ja ovat varmasti tukena ajasta tai paikasta riippumatta. Ystäväni, jotka eivät häviä viereltäni ja pitävät minuun yhteyttä viestein ja puheluin, kun en vointini vuoksi heitä pysty näkemään. Mun kaikki äitiystävät meidän Facebookin äitiryhmästä, ne naiset on ollu mulle aivan mieletön voimavara ja tuki, jo vuodesta 2015 lähtien.  Musiikki, se on aina ollut elämässäni mukana jossain muodossa. Nytkin tätä kirjoittaessani on minulla kuulokkeet korvilla ja lemppari soittolista soimassa. Valokuvaus, tykkään siitä että valokuviin saa ikuistettua niitä ihania, arkisiakin hetkiä, joita pystyy sitten myöhemmin muistelemaan. Joihinkin kuviin saa niin hyvin vangittua sen hetken tunnetilan että niitä katsoessa pystyy tuntemaan samat tunteet uudestaan, ja se on ihanaa! Eniten tulee kuvattua omaa lastani, sekä olen kuvaillut muutamia kuvia myös ystävilleni. Niistä saatu hyvä palaute on kyllä aina saanut hymyn huulilleni!

Kuva: Noora Hujanen

Tätä kirjottaessa en voinut muuta kun miettiä että onko ne asiat oikeasti niin huonosti kun välillä tuntuu, ja näkeehän tuosta tekstistä ettei ole. Täytyy opetella päästämään irti niistä negatiivisista ajatuksista ja oppia elämään hetkessä. Olen kuitenkin luonteeltani positiivinen ihminen ja pitäisikin yrittää keskittyä enemmän niihin pieniin, hyviin arkisiin asioihin joka päivä. Olipa kyseessä sitten lapsen hymy, hyvä ruoka, lempiohjelma telkkarissa, viesti ystävältä tai mikä vaan juttu joka saa olon tuntumaan onnelliselta. 

Aloitin tämän tekstin biisin sanoilla ja aion myös lopettaa sen niin. Tällä kertaa lainaan Robinia:

Mä oon sopivasti onnellinen.