Kirjekaverit

Teksti: Henna

Kuvat: Pixabay

Muistatteko sen tunteen kun tulit koulusta kotiin ja eteisen pöydällä odotti uusi kirje kirjekaverilta? Ai että, yksi parhaimmista lapsuusmuistoista!

Minun lapsuuteeni kirjekaverit kuuluivat yhtä vahvasti kun someystävät nykypäivänä. Ensimmäiset kirjekaverit bongailin Nalle Puh-lehdestä, sieltä sivun alaosasta. Olin jo pikkutyttönä niin innokas kirjoittaja, että muistan kerran vastanneeni  varmuuden vuoksi joka ikiseen edellämainitusta lehdestä löytyneeseen ilmoitukseen. Tai oikeastaan vain pelkästään tytöille, hyi poikia. Kyllä, siellä ilmoitusten joukossa oli aina sillon tällöin myös ilmoituksia pojilta jotka halusivat kirjekaverin. Ihan huvittaa kuinka se silloin pisti ihmetyttämään. Olen ollut ilmeisen ahdasmielinen lapsena :D

Vastauksiakin sain. Ensin muutaman, sitten taas muutaman lisää ja kohta huomasin olevani siinä tilanteessa, etten enää muistanut kenelle olin kirjoittanut mistäkin ja kuka tiesi mitäkin. Sitkeästi jatkoin kaikille vastaamista ja lopulta kävikin niin, että osa ei enää kirjoittanutkaan takaisin. Se oli omalla tavallaan helpotus sillä enhän minä osannut sanoa silloin(kaan) kenellekään ei.

Ikää tuli lisää ja osa kirjekavereista säilyi. Nalle Puh-lehti vaihtui nuorten naisten lehtiin joista bongailin uusia kirjekavereita. Kirjeiden kirjoittaminen oli minusta edelleen kivaa ja riemastuin suuresti aina kun sain vastauksen. Taisin olla yläasteella kun viimeisetkin yhteydenpidot kirjeitse lakkasivat ja oli aika siirtyä somemaailmaan. Vielä tänäkin päivänä minulla on Facebook-kavereina ja Instagramissa seuraajina sekä seurattavana muutama lapsuusaikojen kirjekaveri. Yhden olen tavannut kasvotustenkin.

Oman lapsen kautta on ihana elää omia lapsuusmuistojaan uudelleen. Juuri tästä syystä en epäröinyt hetkeäkään kun näin yhdessä Facebookin vauvaryhmässä ilmoituksen jossa etsittiin 3-vuotiaalle tytölle kirjekaveria. Vastasin ilmoitukseen eikä mennyt montaa päivää kun meidän Viiville ilmestyi postilaatikkoon kirje! Viivi oli asiasta niin innoissaan, että halusi sillä samalla sekunnilla lähteä sisälle lukemaan kirjettä vaikka oli juuri protestoinut sisälle lähtemistä vastaan. Kiitos siis kirjekaverillemme, pelastit yhden arjen raivarin! 

Viivin ja kirjekaverin kirjoittelu on toki vahvasti meidän äitien varassa mutta mikäs sen kivempaa yhteistä tekemistä. Vastasimme kirjekaverille, Viivi saneli ja minä kirjoitin. En malta odottaa tuon lapsen riemua kun vastaus jälleen saapuu!

Milloin sinä olet viimeksi kirjoittanut kirjeen tai kortin ja lähettänyt sen postitse? Milloin olet ylipäätänsä kirjoittanut jotain viimeksi käsin, enemmän kun kauppa/muistilistan verran? Niinpä. Minä kirjoittelen edelleenkin silloin tällöin päiväkirjaa. Olen myös yleensä lähettänyt joulu- ja kutsukortit postitse. Tätä jälkimmäistä perinnettä aion jatkaa niin kauan kun vaan mahdollista!

Mitäpä jos sinäkin muistaisit kumppania, ystävää, kaveria, kummilasta, naapuria tai tuttavaa kirjeellä tai kortilla? Ystävänpäivä on ihan pian! Veikkaan, että kuka tahansa ilahtuisi (alkuhämmennyksen jälkeen) materian sijaan ihan käsin kirjoitetusta pienestä muistamisesta. Kirjettähän ei ole mikään pakko lähettää, sen voi ojentaa itse henkilökohtaisesti suoraan sille ystävälle tai sujauttaa vaikkapa puolison tyynyn alle ;)

- Henna